Tämä laite hankittiin puolisen vuotta sitten. Tomppa, joka muutenkin hulluna lutrailee vesien kanssa, otti uuden juoma-astian omakseen heti kun virta saatiin kytkettyä, ja vesi alkoi virrata. Freddy oli ensin utelias lorinasta, mutta juomiselle se sanoi hetiäkkiä jyrkästi ei. Suostutteluihin se vastasi häipymällä tiehensä.
Vasta parin kuukauden kuluttua näin sen ensimmäisen kerran juomassa aivan astian reunalta, ja niin se tekee edelleen, välttäen visusti osumasta putoukseen.
Laitteen ansiosta on saatu Tomppaa vihdoinkin vieroitettua pois hanojen kimpusta suttaamasta, ja juomasta liian kalkkipitoista vesijohtovettä. Ossi ei juo "kissojen" kupista, ainakaan vielä.
Tavallisia vesikuppeja laite ei tehnyt tarpeettomiksi, joista kissat juovat siinä kuin ennenkin. Mutta laite lisäsi selvästi enemmän Tompan, ja jonkin verran enemmän Freddyn juomista. Munuaisten toiminnan kannalta riittävä nesteen saanti on tärkeistä tärkeintä. Kissojen sairauksista pissavaivat ovat turhan yleisiä, ikäviä ja pelottavia. Niihin on reagoitava aina nopeasti ja oikein, tai henkikulta on vaarassa. Paras ja helpoin tapahan on aina ennakoida ja hoitaa terveyttä, jottei ongelmia syntyisi ollenkaan. Siinä kaikki keksinnöt ovat tervetulleita, tämäkin, ja tällä kokemuksella se saa jäädä.
Meillä vesisäiliö riittää noin viikon. Parin viikon välein puhdistan koko laitteen ja vaihdan vedet. Mitään nuljaskaa ei silloin vielä ole. Laite menee osiin ja se on helppo ja nopea homma pesaista vaikka fairylla käsin (on se konepestäväkin), ja kasata uudelleen. Osat istahtaa ihan tukevasti paikoilleen, ja koko homma vie parikymmentä minuuttia. Hiilisuodattimen olen vaihtanut joka toinen kuukausi, ja samalla puhdistanut kalkkijäämät pumpusta etikkaliemellä. Olen käyttänyt laitteessa valmiiksi suodatettua vettä. Vekotin ei juurikaan pidä ääntä, paitsi veden alkaessa loppua, ja silloin kun Tomppa juo, kuuluu pulputus.
Leikkauksen jälkeiset päivät Ossi lepäili enemmän ja nukkui tavallista sikeämmin, johtuen myös lääkityksestä; kipulääkitys oli päällä 3 päivää ja antibiootit 6 päivää.
¿salasana...?
Toipuminen oli hämmästyttävän nopeaa. Kotosalla Ossukka touhusi tuttuun tapaansa jonkin verran jo heti seuraavana päivänä, ja piristyi päivä päivältä.
Ulkona yritettiin rauhallisempaa tahtia, eläinlääkärin suosituksesta, mutta Ossia oli liki mahdotonta jarruttaa. Haavat eivät haitanneet menoa, eikä kipuja tuntunut olevan. Ossi paineli päivittäiset kolme lenkkiään tavalliseen tapaan, ei hidastellut vauhtiaan, saati suostunut lyhentämään aikaa enempää kuin reittiäkään.
Kahdessa jälkitarkastuksessa kaikki oli hyvin. Tikit sulivat pois itsekseen. Ainoat ongelmat aiheutti laastari. Liima ärsytti vatsanpohjan herkät alueet punaisiksi. Ja sitten vielä irrottaminen. Ainakin puoli tuntia ähelsin laastarin kimpussa turhaan, kunnes tajusin, etten pysty irrottamaan sitä millään keinolla kivutta pois, eikä sitä siihenkään voi jättää repsottamaan. Sitten keksin osoittaa Ossille osittain irti olevaa laastaria -¿kato! mikä toi on?- koirapoika vilkaisi minua, nuuskaisi kerran laastaria, ja nappasi sen siinä vilauksessa irti, inahtamattakaan. -Kyllä pääsi iso helpotuksen huokaus!
Viikon ajan haava- ja ärsytysalueita hoidettiin päivittäin betadinella ja rauhoittavalla voiteella. Ossi piti ihmeen kiltisti bodyn (vauvan haalari, johon oli tehty hännälle reikä) koti-oloissa päällään, eikä yrittänytkään nuolla haavoja. Tasan 10 päivän kuluttua, kun aamulenkin jälkeen jätin bodyn pukematta, Ossi paneutui mukavasti aamiaisensa jälkeen sohvalle, ja alkoi nuolla haavakohtaa. Otin tutun siniraitaisen bodyn käteeni....
-KUULEPPAS OSSI!....siihen jätti, eikä koskenut haavaan sen koomin, eli vaivaksi saakka ei kutissut, jos ollenkaan, ja kuulo ainakin oli parantunut.
Nyt jo huomaa, että toisten koirien jälkien nuuskiminen on selvästi vähentynyt. Ossi seurailee ulkonakin enemmän ympäristöä ja tapahtumia, se on keskittyneempi, ja ehkä vähän aikuisemman oloinen.
Haavat ovat parantuneet täysin, ja nyt toivotaan lisää hyvää onnea, pitkää ikää ja terveyttä tälle meidän Oskulle.
Saman nukutuksen aikana tehtiin kaikkiaan kolme toimenpidettä;
Poistettiin vuosi sitten ilmaantunut, yhtäkkiä kasvamaan alkanut patti olkavarresta.
Puhdistettiin pienet hammaskivijäämät ikenien rajasta. Oli muuten eka kerta, että kyllä kannattaa harjailla hampaita (linkki).
Sitten vielä kastroitiin, johon ei nähty mitään tarvetta nuorempana, eikä älytty ennakoida myöhemmän iän vaivoja.
Vasta viiden vanhana Ossilla alkoi joka kevät ja syystalvi parin viikon kurjuusjaksot. Ulkona se nuuski ihan sekona toisten koirien jälkiä. Kotona me öisin kuunneltiin kuinka se sohvan nurkassa huokaili yksikseen, umpikuurona kutsuille tulla nukkumaan. Kannettuna omaan punkkaansa tai meidän viereen, ei mennyt minuuttiakaan, kun jo kipitti takaisin yksinäisyyteensä. Kissatkin sitä yritti hoivata ja helliä, puskivat, pesivät ja asettuivat ihan kylkeen lähelle, mutta Ossi meni pois, täysin tapojensa vastaisesti. Poloinen oli hyvin onneton ja stressaantunut.
Leikkauksen riskiä kuitenkin pidettiin melko suurena, koska Ossilla oli todettu sydämen toiminnassa häiriöitä.
Mutta nyt tammikuun terveystarkastuksessa Sergio, meidän eläinlääkäri kuunteli sydäntä pitkään ja moneen otteeseen:
-No mutta, tämähän on hienoa, -ei minkäänlaisia sivuääniä, se pumppaa ihan normaalisti!
Siinä paikassa aloimme punnita; -uskaltaisiko?, -olisiko nyt hyvä aika hoitaa nukutusta vaativat toimenpiteet?
Patti ei ihan vielä pakota, mutta voi sen piankin tehdä. Kastraatio minimoisi eturauhasongelmia, bakteeriperäisiä tulehduksia, ja estää kives- ja perärauhaskasvaimia, joiden riski ikää myöden kasvaa. Miinuspuolina voi olla virtsankarkailu ja lihavuuskin.
Tultiin siihen tulokseen, että nyt on hyvä tilaisuus ja aika toimia, Ossi on sentään jo 8 -vuotias.
Ossilta otettiin iso verenkuva, katsotaan sen tulokset ja tutkitaan poika vielä uudelleen viikon kuluttua.
Veriarvot olivat hyvät, ja Ossin pumpun äänet edelleen niinkuin pitikin.
Leikkauspäivänä puoli kahdelta tassuteltiin vastaanotolle. Vasta kun Ossi oli rauhoitettu ja hengitysputki anestesiaa varten oli asennettu, lähdin pois Ossin viereltä sydän kippuralla huolesta ja jännityksestä.
Puoli neljältä Sergio soitti; -Kaikki on hyvin, Ossi heräilee, malta puolisen tuntia ja voit lähteä tulemaan.
Matka oli lyhyt, aurinko lämmitti mukavasti ja henki kulki taas kevyesti. Iloinen näky odotti, -Ossi istui patjallaan häntä villisti vatkaten jo odottamassa, oli se ehtinyt itkeä tirautella ennen tuloamme.
Pienet ylikierrokset oli pojalla vielä päällä, kun lääkkeet ja hoito-ohjeet taskussa lähdettiin kotiin toipumaan, runsas viikko siinä menee, sanoi Sergio....siitä myöhemmin. Ossin toipuminen
Kävin eilen kaupassa ostamassa 20 kilon säkillisen Sertiä koiralleni. Kassajonossa nainen takanani kysyi omistanko koiran. Mitä hemmettiä se ihminen oikein kuvitteli, elefanttiko minulla olisi kotona?
Päätin piristää tylsää elämääni. Kerroin naiselle, että ei, minulla ei ole ollenkaan koiraa, vaan olen päättänyt aloittaa uudelleen Serti-dieetin. Lisäsin, että se ei ehkä ole hyvä idea, koska edellisellä kerralla päädyin sairaalaan, mutta toisaalta olin laihtunut 25 kiloa siihen mennessä kun heräsin teho-osastolta tippa molemmissa käsissä ja letku jokaisessa reiässä mitä kropasta löytyy.
Kerroin naiselle, että dieetti toimii niin, että tungetaan taskut täyteen Sertiä, ja aina kun näläntunne yllättää, heitetään pari pipanaa suuhun. Sertihän on täydellisen tasapainoista ravintoa, joten ruokavalio toimii oikein hyvin. (Tässä vaiheessa koko kassajono jo kuunteli korvat hörollään). Nainen kysyi aivan kauhistuneena, olinko joutunut teho-osastolle, koska olin saanut myrkytyksen koiranruuasta? Vastasin etten suinkaan, vaan astuin varomattomasti ajoradalle nuuhkiakseni yhden söpön kultaisen noutajan persuksia, -ja auto ajoi meidän molempien yli.
Edessäni oleva punakka kaveri nauroi niin kovaa, että olin varma, että hän saa sydärin. Sitten saapui myymälänhoitaja paikalle......
Tätä suurta uutista koskeva lehtinen hyppäsi eilen silmilleni meidän eläinlääkärin vastaanotolla, olihan jo aikakin, ja tänne eteläisen Euroopan alueille se tulee tosi tarpeeseen. 20 vuotta tiede on etsinyt ja kehittänyt keinoa, jolla suojata koirat hietasääsken, tuon viheliäisen pirullisen pikkuitikan tautia tartuttavalta pistolta. Nyt, ensimmäisen kerran on tarjolla rokotesuoja, joka jyrkästi minimoi taudin saamisen riskiä kehittämällä immuniteettisuojan tartuntaa vastaan.
Kaikki terveet yli 6 kuukauden ikäiset koirat voidaan rokottaa. Koiran terveys todetaan verikokeella (control de prevención y diagnóstico leishmaniosis). Verikoe otetaan tassunvarresta näin, ja tämän pikatestin tuloksen saa parissa tunnissa. Koska rokotteen vaikutusta ja tehoa jo tartunnan saaneilla ja sairailla koirilla ei ole tutkittu, heille sitä ei suositella. Matotartunta heikentää rokotteen tehoa, joten madotus on syytä hoitaa ennen rokottamista.
Rokotus on kolmivaiheinen;
1. -Ensimmäinen rokotus
2. -Kolmen viikon kuluttua toinen rokotus
3. -ja taas kolmen viikon kuluttua kolmas rokotus
Sen jälkeen tarvitaan vain yksi rokotus vuosittain ylläpitämään suoja.
Erityisesti painotetaan, että rokotussuojasta huolimatta, on edelleen tärkeää kaikin olemassa olevin keinoin ja toimenpitein estää ja välttää itikan pistot.
Rokotuksella on havaittu joitakin ajan kanssa häviäviä sivuvaikutuksia. Alueilla joilla ei ole, tai on vähäinen leishmanian vaara, sen ottamista ja ottamatta jättämistä kannattaa punnita tarkkaan. Kaikissa tapauksissa on järkevää keskustella eläinlääkärin kanssa yksityiskohdista ja analysoida haukkukohtaisesti hyöty/haitta -asioita.
Lue lisää taudista: Koiran leishmania
Näihin Ossin valjaisiin on hyödynnetty farkujen lahje, ja vanhan laukun nippelit. Lukko ostettiin rautakaupasta.
Valjaat on ommeltu ensin tismalleen kankaan värisellä langalla. Päälitikkauksiin on käytetty tavallista oranssia ompelulankaa, tikin pituudella 4. Reunatikkaukset on ommeltu ennen osien kiinnittämistä renkaisiin ja toisiinsa, neliö- ja kiinnitystikkaukset vasta valmiisiin valjaisiin. Katso yksityiskohtainen ompeluohje
Nimikkovaljaat näet tästä
Ota esiin suurehko kulho. Tarkasta viskin laatu, mittaa 1 dl viskiä, juo se. Jos et ole varma, toista sama.
Laita sähkövatkain päälle. Maista viskiä vielä uudelleen varmistaen sen korkealaatuisuus.
Sekoita 1 dl voita kulhossa, lisää 1 rkl sokeria ja vatkaa taas.
Varmista, että viski on vielä hyvää, kuo uusi jupillinen.
Käännä vatkaaja poish päältä.
Riko kaksi kanaa ja lishää kulhoon, shamoin kuivatut hedelmät.
Vatkaa kääntäjä taash päälle.
Jos heivatut kudelmat jäävät kiinni kulhoon, raavi irti muuvireisshelillä.
Maishta shitten, onko vishki vielä herkealaatuishta.
Shitten shiivilöi 2 dl shuolaa, tsekkaa vishki.
Shiivilöi shitruuamehu, lishää yksi ruoka lushikka shokeria tai jotain. Voitele uuni.
Käännä kakkuvuoka 220 asteesheen, älä unohda käännyttää vatkainta poish.
Heitä kulho ikkunashta, tshe... tshekkaa taas vishhki......
-Mee nnhukkummaaan. - HAUSKAT JUSSIT!
Viikko kivoja lomapäiviä on taas takana. Näiden vintiöiden kanssa matkustaminen varsinkin Ranskassa on vertaansa vailla. Ranskalaiset rakastavat koiria ja kissoja, siellä ne ovat tervetulleita kaikkialle. Niinpä meillä oli taas kerran ruhtinaallinen kohtelu, ja tottakai viihdyttiin.
Freddy vanhana konkarina majoittuu hotelleihin rennosti, pesemällä matkan pölyt pois turkistaan. Pitkän ajomatkan jälkeen Ossi tahtoo ottaa torkut, mutta varmistaa, että Freddy on lähellä. Tomppa tapaa asettua ensin alkuun ulko-oven eteen poikittain makaamaan, ettei kukaan vaan pujahda ovesta ulos ilman sitä.
Meillä on tapana Ranskan reissuilla majoittua Campanilen ja Premiere Classen hotelleihin. Huoneet ovat siistejä ja rauhallisia, automatkalaisen tarpeet hyvin täyttäviä. Kissat ja koirat ovat aina tervetulleita ilman eri ilmoitusta, nk. lemmikkihuoneita ei ole erikseen. Meidän suosikki on viime vuodet ollut Campanile, koska huone on tilavampi ja sisäänkäynti on helppo tällaisessa matalassa rivarityypissä meidän monitassuiselle perheelle. Lisäksi ne sijaitsee pientaloalueilla, joissa Ossin kanssa on helppoa ja turvallista ulkoilla. Vuosien varrella ollaan jo tultu tutuiksi vakiohotelleissa, ja meitä odottaa siellä tutut ihmiset ja sama tuttu huone, -on vähän kuin mökille saapuisi.
Cannes Mandelieun Campanilen piha-alueilla oleilee aina muutama kissa, jotka Ossi heti loman alkajaisiksi, välittömästi autosta hypätessään ajaa puihin, käsittämätöntä irroittelua Ossilta, joka ei ikinä tee moista muualla. Sama toistuu mennen tullen Oskun kulkiessa sisään ja ulos.
-No, ilmiselvästi kissat eivät ole tippaakaan paniikissa, pikemminkin näyttää siltä, että vaarattomaksi luokiteltu Ossi tuo niille kaivattua "jännää" arkirutiineihin. Ja Ossi tuntuu ottaneen tavaksi nauttia Ranskan lomistaan täysillä -kissoja takaa ajaen...höhlä hurtta.
Ennen kotiin paluuta viimeiset ranskalaiset aamukahvit ja croissantit käytiin nautiskelemassa rajan kupeessa olevassa Cerbéren kaupungissa. Pyreneitten lumihuippuiset vuoret ja upeat mahtavat maisemat lumoaa aina totaalisesti, muutenkin niitä ylittäessä on aina iloinen ja onnellinen fiilis, toiseen suuntaan ollaan innosta puhkuen menossa lomalle, ja toiseen suuntaan omaan kotiin, jonne on aina matkan jälkeen hyvä palata. Premiere Classen hinnat on 50 € kieppeillä ja tähän aikaan Campanile maksoi Perpignanissa 69 € ja Cannesissa 85 € / per huone.
Aamuvarhaisella meillä oli asiaa puiston toiselle laidalle. Eihän sinne koirat saa mennä, eipä tietenkään, mutta kun vartijaa ei näkynyt missään, tilaisuus teki heti varkaan, ja päätettiin oikaista puiston kautta. Ihan pikapikaa mennään, ei pissitä, ei kakita, eikä aiheuteta minkäänlaista hämminkiä eläinten keskuudessa, nappaan Oskun kainaloon, jos joku kukko aikoo sen pöllyttää, ne osaa usein olla tosi ärhäköitä, ollaan nähty aidan toiselta puolelta.
Heti portilla meidän kylkeen liimautui kaakattava ankkalauma. Tunnettiin luissamme asti, että jotain oli unohtunut. Vierailijat toivat näköjään tuliaisina leipää, ja meillä ei sitä ollut. Onneksi eräs pikkumuksu patonki kädessään pelasti meidät.
Puiston sisällä on myös
pikkuruinen kappeli, jonka edessä riikinkukko venytteli itseään aamuauringossa päivän alkuun. Sillä on tapana nukkua yönsä kappelin kadun puoleisen pylvään nokassa, ollaan nähty iltalenkillä. Onpas se komea värikkäine sulkineen näin ihan läheltä katsottuna.
Oltiin jo melkein puiston toisella laidalla, kun huomattiin puiden katveessa iso terraario, no äkkiäkös me se vielä vilkaistaan, funtsattiin. Kuivuneella oksan karahkalla makaili niin komea lisko, että se ensinäkemältä näytti pikemminkin lelulta tämmöisen liskoja tuntemattoman silmissä. Pelottavan kookaskin, onneksi oli lasi välissä, ja mitkä värit, ihan kuin ne olisivat värähdelleet valokulman mukaan. Ossi nuuski ja tuijotti nenä kiinni lasissa, eikä otus ollut siitä millänsäkään, ihan rauhallisen oloinen tyyppi.
Oltiin jo pois lähdössä, kun huomattiin saman terraarion äärimmäisessä nurkassa puolet pienempi, liki väritön lisko, joka makasi maassa kummallisen littanana...samalla jäi pari sydämenlyöntiä väliin, kun nähtiin paha verinen ruhje sen selässä, eikä se näyttänyt hengittävän... kamalaa, jos se onkin kuollut. Lähdettin juoksujalkaa hakemaan vartijaa. Liskorukka oli onneksi hengissä, mutta kovin sairaan oloinen. Se pääsi muualle hoitoon ja toipumaan.
-Kevätvammoja, sanoi vartija. Tunteet on monella lajilla kuumina ja riitaa tulee herkästi, sitten tällaistakin sattuu. Harvinaista, mutta ei tavatonta, kuulemma.
Lisko on leguaani eli iguaani, se on hyvin yleinen myös lemmikkinä, vaikka on suuritöinen ja tarvitsee valtavan terraarion.
-hymyileekö se!
Iguaanilla on pienet hampaat, eikä sen äkkinäisestä puremisesta synny yleensä pahaa jälkeä, mutta jos se todella suuttuu ja puree, sen hampaat toimii kuin saha, ja jälki on syvempi ja repaleisempi. Ensisijaisesti se käyttää voimakasta häntäänsä puolustamiseen. Kesyttäminen ei ole ihan helppoa, se vaatii paljon aikaa ja kärsivällisyyttä. Mutta pitkän tutustumisen jälkeen se voi suostua rapsutteluihin ja syömään kädestä. Säyseys on yksilöllistä ja riippuu olosuhteista ja stressitekijöistä.
-Jaappa, en kyllä ihan tällä tuntumalla uskaltaisi tehdä tuttavuutta, saattaisi jäädä meikäläiseltä rapsuttelematta, kerta vilkaisu lisää riitti varmistamaan, että aivan varmasti jäisi.
Vartija ei noteerannut Ossin puistovisiittiä ollenkaan, kerrankin se osasi olla kuin Rintintin, kuunnella ja katsoa yhtä huuli pyöreänä kuin minäkin liskotietoutta, ja johan me toisessa päässä puistoa oltiinkin, että mitäpä siitä enää.
20.6.2011
Tämä hurjan näköinen lisko on ollut hurjan kiinnostuksen kohde, joten tässä vielä livenäkin, -silvuplee, parin minuutin esittelyvideo
