KOIRANELÄMÄÄ ja KISSANPÄIVIÄ ESPANJASSA.
Arkista tassuttelua -hyödyllisiä vinkkejä ja tietoa Espanjaan matkustaville karvaturreille.

12.8.2009

Kissan kynsien leikkaus, myös video

Sisäkissan kynnet eivät kulu itsestään, eikä raapimapuussa kiipeilemällä. Kynsien säännöllisellä leikkaamisella säästytään monelta turhalta naarmulta ja vauriolta. Kissalle itselleen on mukavampaa, kun se ei jää jatkuvasti kynsistään kiinni kodin tekstiileihin ja vaatteisiin.
On tärkeää totuttaa kissa pennusta pitäen kynsien leikkaamiseen. Käytä kissan kynsisaksia. Paniikkitunnelmissa ei kannata yrittää leikata, jos kissa ei kerta kaikkiaan ole suostuvainen. Toimenpide on oikein tehtynä täysin kivuton, ja kissan saa siihen ajan kanssa varmasti suostumaan, kunhan keksii miellyttävän tavan ja asennon. Alussa on hyvä valita hetki, jolloin katti on väsynein ja rauhallisin. Leikkaa ennemmin yksi kynsi sovinnossa, kuin jokaikinen väkisin pakottamalla, seuraavana päivänä lisää jne.
Meillä homma on sujunut parhaiten siten, että kissa istuu sylissä nassu eteenpäin. Freddy istuu leikkaamisen ajan aina kiltisti paikallaan kuin nallekarhu. Tomppa nuorempana ja kärsimättömämpänä tarvitsee vielä viihdykettä pysyäkseen kokonaisen kolmeminuuttisen aloillaan, hänen kynsihoitonsa tehdään telkkarin edessä tai ulkona terassilla

Kynnestä leikataan vain terävin kärki, eikä saa mennä lähellekkään hermoa, johon leikkaaminen aiheuttaa suunnatonta kipua ja verenvuotoa. Vaaleassa kynnessä hermo erottuu kynnen sisällä selvästi tummempana osana. Kissan kynnen saa helposti esiin ottamalla tassun tukevasti käteen, ja painamalla peukalolla varvasta alaspäin. Kynsien leikkausväli on parista viikosta kuukauteen riippuen tarpeesta, jonka kissansa kanssa leikkivä ja seurusteleva helposti huomaa pistelyinä.
Homman päätteeksi täytyy aina jäädä hyvä mieli, makupalat ja kehumiset on paikallaan.
Klikkaamalla videon otsikkoa siirryt uudella välilehdellä YouTubeen ja saat suurennettua videon koko näytölle!

Ei kommentteja: