Rantakukkia käytiin nuuskimassa

Juomakuppina vesiputous

Tämä laite hankittiin puolisen vuotta sitten. Tomppa, joka muutenkin hulluna lutrailee vesien kanssa, otti uuden juoma-astian omakseen heti kun virta saatiin kytkettyä, ja vesi alkoi virrata. Freddy oli ensin utelias lorinasta, mutta juomiselle se sanoi hetiäkkiä jyrkästi ei. Suostutteluihin se vastasi häipymällä tiehensä.

Vasta parin kuukauden kuluttua näin sen ensimmäisen kerran juomassa aivan astian reunalta, ja niin se tekee edelleen, välttäen visusti osumasta putoukseen.
Laitteen ansiosta on saatu Tomppaa vihdoinkin vieroitettua pois hanojen kimpusta suttaamasta, ja juomasta liian kalkkipitoista vesijohtovettä. Ossi ei juo "kissojen" kupista, ainakaan vielä.
Tavallisia vesikuppeja laite ei tehnyt tarpeettomiksi, joista kissat juovat siinä kuin ennenkin. Mutta laite lisäsi selvästi enemmän Tompan, ja jonkin verran enemmän Freddyn juomista. Munuaisten toiminnan kannalta riittävä nesteen saanti on tärkeistä tärkeintä. Kissojen sairauksista pissavaivat ovat turhan yleisiä, ikäviä ja pelottavia. Niihin on reagoitava aina nopeasti ja oikein, tai henkikulta on vaarassa. Paras ja helpoin tapahan on aina ennakoida ja hoitaa terveyttä, jottei ongelmia syntyisi ollenkaan. Siinä kaikki keksinnöt ovat tervetulleita, tämäkin, ja tällä kokemuksella se saa jäädä.

Meillä vesisäiliö riittää noin viikon. Parin viikon välein puhdistan koko laitteen ja vaihdan vedet. Mitään nuljaskaa ei silloin vielä ole. Laite menee osiin ja se on helppo ja nopea homma pesaista vaikka fairylla käsin (on se konepestäväkin), ja kasata uudelleen. Osat istahtaa ihan tukevasti paikoilleen, ja koko homma vie parikymmentä minuuttia. Hiilisuodattimen olen vaihtanut joka toinen kuukausi, ja samalla puhdistanut kalkkijäämät pumpusta etikkaliemellä. Olen käyttänyt laitteessa valmiiksi suodatettua vettä. Vekotin ei juurikaan pidä ääntä, paitsi veden alkaessa loppua, ja silloin kun Tomppa juo, kuuluu pulputus.

Ossi toipui hyvin -kunnossa ollaan taas

Leikkauksen jälkeiset päivät Ossi lepäili enemmän ja nukkui tavallista sikeämmin, johtuen myös lääkityksestä; kipulääkitys oli päällä 3 päivää ja antibiootit 6 päivää.

¿salasana...?

Toipuminen oli hämmästyttävän nopeaa. Kotosalla Ossukka touhusi tuttuun tapaansa jonkin verran jo heti seuraavana päivänä, ja piristyi päivä päivältä.

Ulkona yritettiin rauhallisempaa tahtia, eläinlääkärin suosituksesta, mutta Ossia oli liki mahdotonta jarruttaa. Haavat eivät haitanneet menoa, eikä kipuja tuntunut olevan. Ossi paineli päivittäiset kolme lenkkiään tavalliseen tapaan, ei hidastellut vauhtiaan, saati suostunut lyhentämään aikaa enempää kuin reittiäkään.
Kahdessa jälkitarkastuksessa kaikki oli hyvin. Tikit sulivat pois itsekseen. Ainoat ongelmat aiheutti laastari. Liima ärsytti vatsanpohjan herkät alueet punaisiksi. Ja sitten vielä  irrottaminen. Ainakin puoli tuntia ähelsin laastarin kimpussa turhaan, kunnes tajusin, etten pysty irrottamaan sitä millään keinolla kivutta pois, eikä sitä siihenkään voi jättää repsottamaan. Sitten keksin osoittaa Ossille osittain irti olevaa laastaria -¿kato! mikä toi on?- koirapoika vilkaisi minua, nuuskaisi kerran laastaria, ja nappasi sen siinä vilauksessa irti, inahtamattakaan. -Kyllä pääsi iso helpotuksen huokaus!
Viikon ajan haava- ja ärsytysalueita hoidettiin päivittäin betadinella ja rauhoittavalla voiteella. Ossi piti ihmeen kiltisti bodyn (vauvan haalari, johon oli tehty hännälle reikä) koti-oloissa päällään, eikä yrittänytkään nuolla haavoja. Tasan 10 päivän kuluttua, kun aamulenkin jälkeen jätin bodyn pukematta, Ossi paneutui mukavasti aamiaisensa jälkeen sohvalle, ja alkoi nuolla haavakohtaa. Otin tutun siniraitaisen bodyn käteeni....
-KUULEPPAS OSSI!....siihen jätti, eikä koskenut haavaan sen koomin, eli vaivaksi saakka ei kutissut, jos ollenkaan, ja kuulo ainakin oli parantunut.

Nyt jo huomaa, että toisten koirien jälkien nuuskiminen on selvästi vähentynyt. Ossi seurailee ulkonakin enemmän ympäristöä ja tapahtumia, se on keskittyneempi, ja ehkä vähän aikuisemman oloinen.
Haavat ovat parantuneet täysin, ja nyt toivotaan lisää hyvää onnea, pitkää ikää ja terveyttä tälle meidän Oskulle.

Meidän koirapoika Ossi Ossukka on leikattu

Saman nukutuksen aikana tehtiin kaikkiaan kolme toimenpidettä;

Poistettiin vuosi sitten ilmaantunut, yhtäkkiä kasvamaan alkanut patti olkavarresta.

Puhdistettiin pienet hammaskivijäämät ikenien rajasta. Oli muuten eka kerta, että kyllä kannattaa harjailla hampaita (linkki).
Sitten vielä kastroitiin, johon ei nähty mitään tarvetta nuorempana, eikä älytty ennakoida myöhemmän iän vaivoja.
Vasta viiden vanhana Ossilla alkoi joka kevät ja syystalvi parin viikon kurjuusjaksot. Ulkona se nuuski ihan sekona toisten koirien jälkiä. Kotona me öisin kuunneltiin kuinka se sohvan nurkassa huokaili yksikseen, umpikuurona kutsuille tulla nukkumaan. Kannettuna omaan punkkaansa tai meidän viereen, ei mennyt minuuttiakaan, kun jo kipitti takaisin yksinäisyyteensä. Kissatkin sitä yritti hoivata ja helliä, puskivat, pesivät ja asettuivat ihan kylkeen lähelle, mutta Ossi meni pois, täysin tapojensa vastaisesti. Poloinen oli hyvin onneton ja stressaantunut.
Leikkauksen riskiä kuitenkin pidettiin melko suurena, koska Ossilla oli todettu sydämen toiminnassa häiriöitä.
Mutta nyt tammikuun terveystarkastuksessa Sergio, meidän eläinlääkäri kuunteli sydäntä pitkään ja moneen otteeseen:
-No mutta, tämähän on hienoa, -ei minkäänlaisia sivuääniä, se pumppaa ihan normaalisti!
Siinä paikassa aloimme punnita; -uskaltaisiko?, -olisiko nyt hyvä aika hoitaa nukutusta vaativat toimenpiteet?
Patti ei ihan vielä pakota, mutta voi sen piankin tehdä. Kastraatio minimoisi eturauhasongelmia, bakteeriperäisiä tulehduksia, ja estää kives- ja perärauhaskasvaimia, joiden riski ikää myöden kasvaa. Miinuspuolina voi olla virtsankarkailu ja lihavuuskin.
Tultiin siihen tulokseen, että nyt on hyvä tilaisuus ja aika toimia, Ossi on sentään jo 8 -vuotias.
Ossilta otettiin iso verenkuva, katsotaan sen tulokset ja tutkitaan poika vielä uudelleen viikon kuluttua.
Veriarvot olivat hyvät, ja Ossin pumpun äänet edelleen niinkuin pitikin.
Leikkauspäivänä puoli kahdelta tassuteltiin vastaanotolle. Vasta kun Ossi oli rauhoitettu ja hengitysputki anestesiaa varten oli asennettu, lähdin pois Ossin viereltä sydän kippuralla huolesta ja jännityksestä.
Puoli neljältä Sergio soitti; -Kaikki on hyvin, Ossi heräilee, malta puolisen tuntia ja voit lähteä tulemaan.

Matka oli lyhyt, aurinko lämmitti mukavasti ja henki kulki taas kevyesti. Iloinen näky odotti, -Ossi istui patjallaan häntä villisti vatkaten jo odottamassa, oli se ehtinyt itkeä tirautella ennen tuloamme.
Pienet ylikierrokset oli pojalla vielä päällä, kun lääkkeet ja hoito-ohjeet taskussa lähdettiin kotiin toipumaan, runsas viikko siinä menee, sanoi Sergio....siitä myöhemmin.          Ossin toipuminen