KOIRANELÄMÄÄ ja KISSANPÄIVIÄ ESPANJASSA.
Arkista tassuttelua -hyödyllisiä vinkkejä ja tietoa Espanjaan matkustaville karvaturreille.

9.2.2012

Juomakuppina vesiputous

Tämä laite hankittiin puolisen vuotta sitten. Tomppa, joka muutenkin hulluna lutrailee vesien kanssa, otti uuden juoma-astian omakseen heti kun virta saatiin kytkettyä, ja vesi alkoi virrata. Freddy oli ensin utelias lorinasta, mutta juomiselle se sanoi hetiäkkiä jyrkästi ei. Suostutteluihin se vastasi häipymällä tiehensä.
Vasta parin kuukauden kuluttua näin sen ensimmäisen kerran juomassa aivan astian reunalta, ja niin se tekee edelleen, välttäen visusti osumasta putoukseen.
Laitteen ansiosta on saatu Tomppaa vihdoinkin vieroitettua pois hanojen kimpusta suttaamasta, ja juomasta liian kalkkipitoista vesijohtovettä. Ossi ei juo "kissojen" kupista, ainakaan vielä.
Tavallisia vesikuppeja laite ei tehnyt tarpeettomiksi, joista kissat juovat siinä kuin ennenkin. Mutta laite lisäsi selvästi enemmän Tompan, ja jonkin verran enemmän Freddyn juomista. Munuaisten toiminnan kannalta riittävä nesteen saanti on tärkeistä tärkeintä. Kissojen sairauksista pissavaivat ovat turhan yleisiä, ikäviä ja pelottavia. Niihin on reagoitava aina nopeasti ja oikein, tai henkikulta on vaarassa. Paras ja helpoin tapahan on aina ennakoida ja hoitaa terveyttä, jottei ongelmia syntyisi ollenkaan. Siinä kaikki keksinnöt ovat tervetulleita, tämäkin, ja tällä kokemuksella se saa jäädä.
Meillä vesisäiliö riittää noin viikon. Parin viikon välein puhdistan koko laitteen ja vaihdan vedet. Mitään nuljaskaa ei silloin vielä ole. Laite menee osiin ja se on helppo ja nopea homma pesaista vaikka fairylla käsin (on se konepestäväkin), ja kasata uudelleen. Osat istahtaa ihan tukevasti paikoilleen, ja koko homma vie parikymmentä minuuttia. Hiilisuodattimen olen vaihtanut joka toinen kuukausi, ja samalla puhdistanut kalkkijäämät pumpusta etikkaliemellä. Olen käyttänyt laitteessa valmiiksi suodatettua vettä. Vekotin ei juurikaan pidä ääntä, paitsi veden alkaessa loppua, ja silloin kun Tomppa juo, kuuluu pulputus.

Ei kommentteja: