Kissan kiinalainen yksiö

Snakki tai kaksi evääksi, eikä reissukoiran vatsa murise

Kesäretkillä, on ne sitten ostosreissuja tai vaan huviajeluja, hurahtaa helposti tunteja poikineen, ja mikäs sen mukavampaa kuin taukopaikassa kaivaa omat herkulliset eväät esiin, koiralle erityisesti. Ossille pelkkä ajatus on jo alkupalat, sen näkee.
Vaihtoehtona teollisille pötkylöille ja nappuloille, on kotoisen kehittelyn tuloksena saatu aikaan tämä melko simppeli retkieväs, joita voi valmistaa kerralla isomman määrän, pakastaa, ja ottaa mukaan sopivan kerta-annoksen.
Folioon käärittynä se säilyy kylmälaukussa hyvin, ja sulaa lämpimässä nopeasti syötäväksi.
Pekonin sisältämä suolamäärä suhteutettuna muuhun massaan, jää niin vähäiseksi, että sitä tuskin maistaa. Tässä määrin suolan nestettä sitova vaikutus on kesähelteillä pikemminkin hyväksi kuin pahaksi.
(Muistathan pitää raikasta vettä tarjolla).

Tästä annoksesta tulee noin 36 snakkia.

700 g jauhelihaa

1 dl täysjyväriisiä kuivana

1 dl pekonia

2 munaa

Lisää kiehuvaan maustamattomaan veteen riisi ja pekoni. Anna kiehua hiljalleen 20 min. Ota levyltä ja anna hautua kannen alla vielä 5 min. Siivilöi ylimääräinen keitinvesi pois. Sekoita jäähtynyt riisi-pekoniseos jauhelihaan hyvin, ja viimeiseksi kananmunat taikinaan.

Pyörittele käsien välissä leivinpaperilla päällystetylle uunipellille tankoja. Itse olen käyttänyt kertakäyttöhanskoja, taikina ei tartu niihin, ja homma sujuu tosi sutjakkaasti.

Paista uunin keskitasolla 220 asteessa n.15 min. Kypsyyden voit varmistaa katkaisemalla snakin.

Yleensä pakastan snakit pussissa. Ne ei tartu toisiinsa ja sieltä niitä on ihan helppo ottaa.
Mutta oikein ahkeran fiiliksen sattuessa olen käärinyt ne yksitellen folioihin jo valmiiksi. -Tosi siistiä napata mukaan.

-No hei, ala tulla jo...

piip

Haluan lemmikin, jollaista ei ole kellään muulla maailmassa, sanoi ukko. Myyjä toi takahuoneesta jääkarhun. Ukko innostui niin, että maksoi runsaasti extraa hinnan päälle. Myyjä huusi perään vielä varoituksen: -Älä koske sen nenään!  -muista se!
-En en!, huusi ukko takaisin.

Ei mennyt aikaakaan, kun uteliaisuus voitti, ja ukko meni ja koski jääkarhun nenään....Alkoi hirveä murina, jääkarhu nousi takajaloilleen ja ampaisi jahtaamaan miestä. Lopulta hikinen, läähättävä ukko vapisi ihan liiskana nurkassa ja rukoili: -Äläsyöäläsyö, älä syö minua, kilttiiiii...
Jääkarhu tuli ihan liki, nosti valtavan kämmenensä -ja painoi jättiläiskynnellään ukon nenään...
-"Piip itsellesi, tasoissa ollaan"

Valkosipulia koiralle - Oikein käytettynä hyvä, väärin käytettynä paha

Se pitää punkit, kirput ja muut syöpäläiset loitoilla, se ehkäisee syöpiä ja vahvistaa immuunijärjestelmää, pahat hengetkin se karkotti noitien aikaan.
Koirien valkosipulin käytöstä kiistellään jatkuvasti, siihen suhtaudutaan kriittisesti, koska sipuliperheen kasvina se voi aiheuttaa suurina määrinä jatkuvassa käytössä hengenvaarallisen anemian, lisäksi tutkittu tieteellinen näyttö terveysvaikutuksista koirille puuttuu.
Kuitenkin maailmalla alkaa olla sellainen nippu positiivisia kokemuksia, että niitä on vaikea ohittaa ja kuitata humpuukkina.
Avain terveelliseen turvalliseen käyttöön löytyy mahdollisimman pienestä, mutta riittävästä annostuksesta kokeillen haettuna;
Yli 20 -kiloiselle koiralle riittänee hyvin yksi tuore valkosipulin kynsi pariksikin päiväksi, mieluiten kuuriluontoisesti.  Jos koira ei siedä tuoretta, kaupasta saatavat kapselit ja puristeet on helppo antaa ruoan mukana.
Pohjoisen olosuhteissa syöpäläisten häätöön riittää kesäkäyttö.

Älä anna pennulle valkosipulia. Valkosipulin sisältämät sulfidiyhdisteet aiheuttavat liiallisesti nautittuna Heinz-body anemiaa. Normaalisti luuydin tuottaa jatkuvalla syklillä uusia soluja vanhentuneiden solujen tilalle, jotka elimistö hajoittaa. Jos hajoaminen kiihtyy, esim. valkosipulin aiheuttamana, luuydin ei pysty tuottamaan tarpeeksi punasoluja hajonneiden tilalle, syntyy hemolyyttinen anemia. Pienellä pennulla punasolujen tuotanto alkaa olla tarpeeksi kehittynyt vasta noin 8 viikkoisena. Valkosipuli voi myös aiheuttaa pennulle ripulia ja pahoinvointia.
Aneemiselle ja leikkaukseen valmistautuvalle koiralle ei saa antaa valkosipulia.

Ossi alkoi käyttää valkosipulia noin kolme vuotta sitten. Kaikenlaiset niskaan laitettavat tipat punkkeja ja kirppuja vastaan aiheuttivat pahoinvointia, eikä tuntunut yhtään hyvältä laittaa oman koiran niskaan aineita, joiden ohjeissa varoitettiin isolla; "Älä koske!-pese kädet heti!" Jytyjä myrkkyjä, joiden käytöstä huolimatta Ossista poistettiin säännöllisesti jokunen punkki vuosittain, ja kerran sillä oli kirpputartuntakin.
Turhalta tuntui, vastenmielisyys kasvoi ja rypyt syveni, -oli hyvät syyt hakea uusia keinoja. Luonnon vaihtoehto on kuitenkin mielestäni aina paras ja ensisijainen, kun pelataan terveydellä.

Ensin kokeilin Ossille lihanpaloja, joita oli keitetty parikymmentä minuuttia laimeassa valkosipuli liemessä.

Osku hotkaisi tapansa mukaan tarjotut makupalat hyvin hapeasti, ja halusi heti lisää. Onneksi en antanut, koska kymmenen minuutin kuluttua se yht'äkkiä pomppasi pystyyn, ja alkoi villisti kyntää kuonollaan peffa pystyssä mattoa ristiin rastiin. Se pärski, niiskutti, hikotteli ja pyöri hullun lailla, päästäkseen irti valkosipulin hajustaan. Onneksemme jugurtti ja juusto helpotti oloa muutamassa minuutissa, mutta se siitä tuoreesta valkosipulista missään muodossa meidän Ossille.
Valkosipulipuristeeseen Osku ei reagoinut mitenkään, se kelpasi jopa sellaisenaan, ja ilman jälkimaininkeja.
Niinpä Ossin yhteen ateriaan on lisätty keväästä syksyyn pari puristetta, noin 0,2 g, päivittäin, eikä sitäkään ihan orjallisesti. Eikä punkin punkkia, ei kirppujakaan, satunnaisia loikkijoita lukuunottamatta, näinä vuosina. Veriarvot tarkistettiin tämän vuoden alussa, ja kunnossa ovat nekin.
- Eli tässä taas yksi ei tieteellinen "näyttö".

28.5.2012 Punkki iski Ossiin ja sanoi yäk-hyi!