Bougainvillen varjossa

Ossi rakastaa läheisen puiston penkillä löhöilyä ja tuijottelua. Niinpä meille on tullut tavaksi iltapäivän lenkillä, ennen kotiin paluuta, istahtaa pergolan varjoon muutamaksi hetkeksi, moikataan tuttuja ja ollaan vaan, ja katsellaan kaikkea mikä liikkuu. Auringon valo on niin kirkas, että Oskukin melkein haalistuu kuviin, mutta tuo ihmeköynnös ei, sen punaiset kukat hehkuu aina yhtä häikäisevän kirkkaina. Aika vähän oli tänään, tuohon iltapäivän kuumimpaan aikaan väkeä liikkeellä

Aamulenkillä hämyisessä metsässä

Aurinko ei ole vielä noussut, päivä vasta sarastaa, kaupunki heräilee. Harmaahapsinen ukko köpötti meitä vastaan aamutakissaan ja tohvelit jalassaan, oli varmaan tulossa 24-tunnin kaupalta tuoreet patongit ja sanomalehti kainalossa. Muutama auto on viuhahtanut ohi, mutta puistoon johtava pitkä suojatie saatiin ylittää ilman hoppua. Lintujen sirkutus kuului jo kauas hiljaisessa aamussa.

Puiston puiden tuuheat oksat muodostavat paksun katon, joka suojaa auringolta ja jopa sateelta. Tänne polulle ei kuu kurkista, eikä päivä näe. Siksi me nimitetään tätä puistoa "hämyiseksi metsäksi". Tänne on hyvä tulla kesän polttavaa aurinkoa pakoon ja sateelta suojaan tassuttelemaan.

Keskellä on väljempää, taivas pilkottaa puiden latvoista. Tuolta polun päästä me putkahdetaan takaisin kadulle, ja kipitetään kotiin kahville ja Oskun aamupuurolle.

Aamun hämärässä tultiin, parikymmentä minuuttia oltiin, ja kotiin käveltiin täydellä kuutamolla auringon noustessa. 

-Aivan mahtava alku päivälle!