Ossi rakastaa läheisen puiston penkillä löhöilyä ja tuijottelua. Niinpä meille on tullut tavaksi iltapäivän lenkillä, ennen kotiin paluuta, istahtaa pergolan varjoon muutamaksi hetkeksi, moikataan tuttuja ja ollaan vaan, ja katsellaan kaikkea mikä liikkuu. Auringon valo on niin kirkas, että Oskukin melkein haalistuu kuviin, mutta tuo ihmeköynnös ei, sen punaiset kukat hehkuu aina yhtä häikäisevän kirkkaina. Aika vähän oli tänään, tuohon iltapäivän kuumimpaan aikaan väkeä liikkeellä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti