KOIRANELÄMÄÄ ja KISSANPÄIVIÄ ESPANJASSA.
Arkista tassuttelua -hyödyllisiä vinkkejä ja tietoa Espanjaan matkustaville karvaturreille.

18.5.2011

Väijytyksiä riiviöiden yössä

Kun yö saapuu ja valot on sammutettu, villimirrit lähtee liikkeelle ja meillä alkaa usein riiviöiden yö. Onkohan mitään niin älyvapaata, samalla huvittavaa ja ärsyttävää, kuin pitkästynyt kissa, saati kaksi,  keksimässä jotain kivaa ajantappajaisiksi keskiyön hiljaisuudessa, kun koko tienoo nukkuu. Kissan oma ohjelmatoimisto korvien välissä on alansa huippuosaaja, jolla on kyky kehittää hetken mielijohteesta  loppuun asti hiottuja mestarillisia toimintapätkiä, karmivaa jännitystä ja hyytäviä hetkiä täysin tyhjästä.
Kumma miten vaikea ihmisen on mieltää kissan tassujen töminää, tai yleensäkään kissaa aiheuttamassa ääntä. Vuosia sitten alakerran Señora kertoi joskus valveilla ollessaan kuulevansa Ossin tassuttelevan öisin, -kukkua kans, ei se Osku ole.  Ossi-poika nukkuu onnellisesti tuhisten yöt läpeensä. Kissat ravaa ja keksii kepposiaan mieluiten juuri pimeällä, siksi kaikki mahdolliset virikkeet yritetään pistää piiloon oman ja naapureiden yörauhan takaamiseksi, aina siinä kuitenkaan onnistumatta.
Freddyn ja Tompan yölliset telmimiset ja takaa-ajorallit on saatu vähenemään iltaan painotetulla ulkoilulla, leikkimisillä ja myöhäisellä ilta-aterialla.
Mutta kissa on kissa, sillä virtaa piisaa vaikka kesken latauksen, siinä ei auta ikä, opetukset, eikä ihmisen tahto.
Varsinkin näin keväällä taas
kärsivällisyyttä kysytään, kun keskiyön täydessä hiljaisuudessa kajahtaa kymmenesti pomppiva pingispallo kivilattialle, niinkuin viime yönä,
-ja eikun pystyyn...hakemaan se halvatun pallo pois niiltä
...pakkoko sekin oli lingota kaapin päältä..

Ei kommentteja: