Muinaiset egyptiläiset uskoivat, että kissat tallensivat itseensä auringonvaloa silmiensä kautta, koska valo heijastui niiden silmistä öisin. Kun kissan silmät hehkuivat pimeällä, uskottiin auringon nousevan myös seuraavana päivänä. Ei ihme, että kissoja palvottiin. Tulipalon syttyessä kissat pelastettiin aina ensin, kissan tappanut tuomittiin kuolemaan, kissa balsamoitiin, jotta se, sen ajan uskomuksen mukaan, voi jatkaa elämäänsä kuoleman jälkeen, tappajaa ei balsamoitu, se oli kerrasta poikki.
Lakulla on silmät kuin kaksi smaragdia. Laku olisi voinut muinoin elää elämänsä hyvinkin palvottuna noissa egyptiläisissä kuvioissa, mutta tänään ja täällä on toisin. Parivuotias Laku asustaa pienehköä reviiriä laitakaupungin kaduilla. Sateella ja yöllä suojan tarjoaa läheinen rakennustyömaa tai viereisen hylätyn tontin lautaröykkiö, siellä on monta nukkujaa, monta turkkia lämmittämässä toisiaan. Ruokaa saa jos löytää, tai joku antaa.
Kun me aamulenkillä suunnataan Lakun kulmille, häntä pystyssä iloisena se tulee moikkaamaan, ja kulkee Ossin seurana parin korttelin matkan, aina kunnes tullaan vilkkaan valtakadun varteen. Sitä se ei ylitä, viisas kissa, se istahtaa siihen ja jää katsomaan Ossin perään. Kun kadun toisella puolella katson taakseni, se on jo mennyt. -Suerte cariño! -Onnea tällekkin päivälle, nähdään taas!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti